11.10.2023 19:23
HCT Jäsenistö

Tule mukaan kehittämään HCT:tä!

Jakelu: Koko HCT-perhe

Tervehdys kaikille HCT-perheille!

Seuran vahva tahtotila on kehittyä vuosi vuodelta visiomme mukaisesti alueen merkittäväksi cheerleadingseuraksi sekä myös vakavasti otettavaksi urheilupalvelujen tuottajaksi. Tälle matkalle tarvitsemme mukaan mahdollisimman paljon innokkaita ja kehityksestä kiinnostuneita henkilöitä. Seuran kehittäminen vaatii monipuolisia näkemyksiä, rohkeutta ja ennakkoluulottomuutta - Yhdessä saamme aikaan enemmän!

Seuran hallitus koostuu tällä hetkellä puheenjohtajasta sekä kuudesta varsinaisesta jäsenestä. Osan hallituksen hallituskausi on päättymäisillään ja onkin aika täydentää rivejämme. Hallituksessa toimiminen ei sido sinua mihinkään, eikä sinulta vaadita muuta, kuin mahdollisuuksiesi mukaan toiminnan kehittämiseen osallistumista ja halutessasi ammattitaitosi tai muun osaamisen hyödyntämistä tässä kokonaisuudessa.

Seuran tulevaisuuden kannalta on äärimmäisen tärkeää, että hallitukseen saadaan säännöllisesti uusia innokkaita, jotta toiminta pysyy kaikille mielekkäänä ja kehitysinto ei pääse laantumaan.

Mikäli olet halukas saamaan lisää tietoa hallituksen toiminnasta tai hypätä mukaan, lähetä vapaamuotoinen sähköposti osoitteeseen hallitus@hameenlinnacheerteam.fi.

Iso kiitos jo etukäteen!


Janne Heinonen

Hallituksen puheenjohtaja